top of page
DSC02591.jpg

Taikuus tuo parhaat puolet esiin.
 


Kuuntele videolta palautetta taikaesityksestäni!

Paljon naurua ja yhteisöllisyyttä

6-kertainen taikuuden Suomenmestari

Tilaisuuttasi muistellaan pitkään

Minna Mustonen, Verifone

"Ilta oli aivan huikea, KAIKKI nauttivat sinun esityksistäsi ja siitä puhutaan vielä pitkään, aivan mahtavan hienoa!"


 

Emma Vaihevuori, Tamro Oy

”Markuksen upeat temput saivat vieraamme ihastumaan ja nauramaan. Yleisö otettiin mukaan tempauksiin, mikä vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun he yhdessä kokivat jotain ainutlaatuista. Kolmessa esiintymisessä Markus ylitti odotukset, tarjoten unohtumattoman show'n rennolla otteellaan ja taitavalla taikuudellaan.” 

Jorma Uotinen, Mediapersoona

"Minuun vaikutti se olemus, sä olet todella innostunut esiintyjä!"

Katso promovideoni

Lavataikuus

Taikaesitykseni on sinun mahdollisuutesi saada tilaisuuteesi palkittua taikuutta, jota kukaan muu taikuri maailmassa ei esitä. Luvassa on todellisuudentajua kutittelevia hetkiä, jotka yllättävät, naurattavat ja hämmästyttävät.

Kuitenkin kaiken ytimessä on välitön yleisön haltuunotto ja viihdyttäminen.

Esityksen kesto on 30 minuuttia tai toiveesi mukaan. Esitys sujuu myös englanniksi!

Lähitaikuus

Haluatko taikuutta tilaisuuteesi, mutta tila ei sovellu esitykselle? Ei hätää, lähitaikuus toimii lähes missä tahansa.

Jokainen pöytäseurue saa oman yksityisesityksen, jolloin kaikki kokevat ihmeitä kosketusetäisyydeltä.

Tilaa minut helposti!

1.

Kerro vähän tapahtumastasi, vastaan nopeasti!

2.

Keskustellaan, miten palvelen teitä kaikkein parhaiten.

3.

Nauti juhlista ja juhlavieraiden reaktioista taikuuteen!

Elina Aalto, Näyttelijä

"Markus on paitsi käsittämätön taikuri myös huippuesiintyjä! Taikaesitysten tarinallisuus on vertaansa vailla ja vielä silloinkin, kun luulet että esitys on loppu ja temput nähty, hän yllättää - joka ikinen kerta."
 

 

Essi Nuotionmaa

"Markus piti mahtavan shown polttareissamme!
 Show oli ennen kaikkea viihdyttävä ja hauska. Voin suositella Markusta lämpimästi!"

Elina Katila

"Markus oli yllätysesiintyjänä 70-vuotisjuhlissa, joissa löytyi vieraita monesta sukupolvesta vauvasta vaariin. Esiintymiselle oli varattu 20 minuuttia aikaa, mikä oli meidän järjestäjien virhe - olisi tästä nauttinut paljon pidempäänkin
Esitys oli täynnä yllätyksiä, taikuuden erilaisia ulottuvuuksia ja roppakaupalla huumoria.
Suosittelen!"
bottom of page